Taivas ja maa katoavat,
mutta Minun sanani eivät katoa.Mark. 13:31

Lapsi- ja perhetyö

Lapsi- ja perhetyö

Lapsityön toiminta-ajatus perustuu Jeesuksen antamaan kaste-ja lähetyskäskyyn (Matt. 28:20). Sen mukaan seurakunnan ja vanhempien tulee antaa kasteopetusta lapsille. Lapsityö on keskeisesti kristillistä kasvatustyötä.

Päiväkerhotyö

Ilmoittautuminen kerhoihin on toukokuussa. Toimintakausi alkaa elokuun puolessa välissä. Kerhomaksu on 20 euroa vuodessa.

Päiväkerhoja järjestetään 4-5 -vuotiaille Tyrnävän seurakuntatalolla Mankilantie 1 ja Murron kerhotalossa Kauttaranta 12 A 2.

Päiväkerho kestää kaksi tuntia. Päiväohjelmaan kuuluu seuraavia asioita: vapaata leikkiä, hartaushetki, luovaa toimintaa (piirtäminen, muovailu, askartelu), yhteinen liikuntaleikki- tai laulutuokio, satutuokio, yhteinen päätösrukous.

Kerran kuussa päiväkerhoissa on eväs- ja lelukerho. Lapset tuovat silloin mukanaan kerhoon pienet eväät (esim. leipää, hedelmän, mehua, keksin) ja yhden lelun. Eväiksi ei saa ottaa mukaan karkkia, sipsiä tai limsaa. ”Herkkukerhoista” ilmoitetaan erikseen.

 

Perhekerho, lapsille ja vanhemmille

•    keskiviikkoisin klo 10.00-12.00 Temmeksen seurakuntatalolla.
•    keskiviikkoisin klo 10.00-12.00 Murron kerhotalossa, Kauttaranta 12 A 2.
•    torstaisin klo 10.00-12.00 Tyrnävän seurakuntatalolla, kerhohuone 2  (Marika ja Minna)
•    torstaisin klo 13.00-15.00 Tyrnävän seurakuntatalolla, kerhohuone 2 (Marika ja Minna)

Perhekerho on tarkoitettu kotona lapsiaan hoitaville vanhemmille ja isovanhemmille yhteiseksi virkistyshetkeksi. Perhekerhossa lapset saavat leikkiä keskenään ja aikuiset vaihtaa kuulumisia. Kerhossa vanhemmat voivat myös askarrella yhdessä lastensa kanssa. Perhekerhossa nautitaan kahvit ja mehut sekä vietetään pieni yhteinen laululeikkituokio. Opettelemme myös pieneksi hetkeksi hiljentymään päivän aiheen, lastenvirren ja rukouksen kera. Perhekerhoihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan niihin voi tulla silloin, kun pääsee. Perhekerhoissamme käy viikoittain runsaasti väkeä, vauvasta vaariin! Voit käydä perheesi kanssa yhdessä perhekerhossa kerran viikossa.

Perhetyö

Seurakunnassa järjestetään perhekirkkoja, joihin kaikki ovat lämpimästi tervetulleita koko perheellä. Näistä ja muista tilaisuuksista tiedotetaan päiväkerhoissa jaettavilla kuukausitiedotteilla sekä näillä nettisivuilla. Myös torstaisin ilmestyvässä Rauhan Tervehdys -lehdessä on ajantasaista tietoa päivä- ja perhekerhoista.

Perhekirkkoja pyritään järjestämään vuosittain seuraavasti:
•    helmikuussa Kynttilänpäivänä
•    maaliskuussa Palmusunnuntaina
•    elokuussa on Lasten kesäkirkko, jossa koulunsa aloittavat lapset siunataan
•    lokakuussa Mikkelinpäivänä sekä vauvaperheille "Körö, körö kirkko"
•    ensimmäisenä adventtisunnuntaina


Seurakunta järjestää yhdessä kunnan kanssa perheretkiä ja -tapahtumia

Pyhäkoulu

Lasten hartaudet kokoontuvat kerran kuukaudessa Toukovakan, Käpytikan ja Tenavatalon päiväkodeissa sekä Kirkkomännikön ja Murron esikouluissa.

Pikkulapsityö

Seurakunta lähettää kortin 1 -ja 2 -vuotiaille seurakuntalaisille heidän syntymäpäivänään. Yhteiset syntymäpäiväjuhlat järjestetään toukokuussa 3-vuotiaille Tymävän seurakuntatalossa.

Luontokerho

Seurakunta ja kunta järjestävät 4 - 6 vuotiaille luontokerhoja kesäkuussa kirkonkylällä ja Murrossa.

 

Lapsi- ja perhetyön toiminnasta vastaavat:

  • Marika Pakarinen 044 7372 615
  • Minna Matinlauri   044 7372 616

sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi