Yx tykkää!
Riparit pyörivät
Vuonna 1997 syntyneiden nuorten rippikoulut ovat alkaneet. Rippikoulu alkoi rippikoulusunnuntaina 16.10.2011 Tyrnävän kirkossa klo 10 jumalanpalveluksella. Tyrnävällä pidettävien rippikoulujen rippikoulurakenteeseen on tullut aikaisempaan nähden muutoksia. Päiväkoulujakso on lyhentynyt ja sen vuoksi tapaamiset talvikaudella ovat tiiviimpiä.
- Oulujoki tulvii -gospeltapahtuma on la 25.2.2012 klo 14.30-19 Muhoksella. Seurakunta järjestää tapahtumaan bussikuljetuksen. Lähtö on Tyrnävän seurakuntatalolta klo 14.30 ja paluu samaan paikkaan viimeistään klo 19. Tapahtumaan osallistuminen kuuluu Tyrnävän rippikouluryhmien I, II ja III ohjelmaan.
• Rippikouluihin kuuluva maksu on 50 euroa. Maksulla katetaan rippikoululaisten ruokailukustannuksia päiväkoulun ja leirin ajalta. Maksusta voi anoa vapautusta perustellusta syystä (esim. perheen taloudelliset vaikeudet).
• Rippikoululeireillä noudatamme tupakkalakia sekä kirkkohallituksen ohjeita. Seurakunnan leirit ovat savuttomia ja päihteettömiä.
Muualla kuin omassa seurakunnassa rippikoulunsa käyvät rippikoululaiset:
Ne Tyrnävän seurakunnan nuoret, jotka aikovat käydä rippikoulunsa leirijakson muualla kuin kotiseurakunnassaan ilmoittautuvat myös su 16.10.2011. Vaikka rippikoulu pääasiallisesti suoritetaan muualla kuin kotiseurakunnassa, seurakunnan toimintaan tutustuminen eli seurakuntayhteysjakso suoritetaan kotiseurakunnassa.
Merkintäkortti suoritetusta seurakuntaan tutustumisesta tulee esittää kevään aikana kirkkoherranvirastossa. Samalla rippikoululainen saa rippikouluaan varten virkatodistuksen sekä Raamatun.
Rippikoulua koskevissa asioissa voit ottaa yhteyttä kappalainen Outi Pohjaseen p.044-7372 612, outi.pohjanen@evl.fi



Mark. 13:31